maanantai 24. toukokuuta 2010

Katkarapulohi



Kyselin kaupassa kalatiskillä niin tyhmiä kysymyksiä, että jouduin jo sanomaan myyjälle, että kyllä mä osaan oikeasti tehdä ruokaa, vaikka ehkä vaikuttaa siltä etten saa kalasta ikinä mitään syötäväksi kelpaavaa aikaan... ;-)

Kala on jostain syystä minulle vaikea ruoka, teen sitä liian harvoin ja en oikein uskalla repäistä tai keksi siihen sopivia uusia makuja.

Tämä katkarapukala valmistui uunissa sillä aikaa kun juorusin puhelimessa ja toisella kädellä valmistin lisukkeeksi guacamolea.
Kala maistui pehmeälle ja sinappipäällyste teki siihen pikantin lisämaun.

Ihan jees siis.

Levitin lohen päälle ohuen kerroksen sinappia. Kaadoin jäiset katkaravut mukaan vuokaan. Leikkasin tillin pieniksi, sipulit renkaiksi ja lisäsin ne kalojen päälle. Rouhin mustapippuria, sirottelin suolaa ja pirskotin päälle limemehua. Viimeistelin kalaruoan hennolla kerroksella parmesania ja kerman tyyppisellä kasvirasva sekoitteella.

175 astetta, 40 min.

n. 500g kirjolohta
rakeista kokojyvä sinappia
180 g pussillinen pakaste katkarapuja
tilli puntti
2 pientä sipulia
parmesan juustoa
limemehua
mustapippuria
suolaa
1 prk keiju kasvirasva sekoitetta

Guacamole


Nykin matka antoi inspiksen ja halun onnistua valmistamaan raikas ja maistuva guacamole.
En ehkä päässyt vielä ihan New Yorkin parhaimman avokadoherkun tasolle, mutta hyvää tästäkin tuli. Sitruunamehua voisi ehkä laittaa vieläkin reilummin, eli ainakin puolen suuren sitruunan verran.




2 kypsää avokadoa
1 valkosipulinkynsi
4-5 pisaratomaattia
kevätsipulin varsi
pieni pala vihreää paprikaa
tuoretta korianteria
sitruunamehua
mustapippuria
valkopippuria
suolaa
tippa tabascoa

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kookoskanaa



Eilen sateisen golfkierroksen jälkeen nälkä oli huutava. Olin ostanut kanaleikkeitä jääkaappiin valmiiksi, mutta en ollut miettinyt mitä niille teen.

Ruoan tarve oli suuri, joten laitoin vähän kaikkea vuokaan, sekoitin ne ja upotin kanat kookosmaitoon. Heitin ruoan uuniin, menin siksi aikaa kuumaan suihkuun ja simsalabim, ruoka olikin hetkessä valmista!
200 astetta ja noin 45 minuuttia.

Tästä tuli yllätyksekseni todella hyvää.
Aion tehdä tätä varmasti toisenkin kerran ja ehkä tuunata sen mukaan mitä jääkaapista löytyy.



5 kana leikettä
2 pientä sipulia
1 iso valkosipulin kynsi
1/2 pkt aura juustoa
pieni jämäpala viherpippuri koskenlaskija juustoa
1 prk kookosmaitoa
sitruunamehua
oliiviöljyä
tuoretta basilikaa
tuoretta korianteria
currya
inkivääriä
sitruunapippuria
mustapippuria
suolaa

tiistai 18. toukokuuta 2010

Possun kyljykset pinaatti hunnussa




Alepan ruokavalikoima ei koskaan ole kovin inspiroiva.. No, kauppareissu suuntautui kuitenkin lähinurkille ja oli tyydyttävä siihen mitä vähäinen liha/kala/kanahylly tarjosi.

Ostin pitkästä aikaa porsaankyljyksiä. Ja sulatejuustoa. Ja herkkusieniä purkissa ;-)

Jääkaapista löytyi vielä tuoretta pinaattia. Keksin tehdä kyljysten päälle pinaatista tahnan ja testata toimisiko se paremmin tai edes yhtä hyvin kuin aiemmin tekemäni sinappihuntu.

Silppusin pinaatin, basilikan ja kevätsipulin pieniksi. Laitoin vihreät herkut kulhoon ja kaadoin päälle oliiviöljyä. Lisäsin joukkoon valkosipulin, sulatejuuston, parmesanin, sinapit ja mausteet. Sekoitin ainekset tahnaksi ja levitin vuokaan asetettujen possunkyljysten päälle.
Lisäsin vuokaan vielä purkillisen herkkusieniä ja vähän hillosipuleita.

Laitoin vuoan uuniin kävelylenkin ajaksi.
Ruoka valmistui 200 asteessa tunnissa. Ehkä 50 minuuttiakin olisi riittänyt, tai 175 astetta ja tunti. Lihasta ei tullut kuivaa nytkään, mutta uskon että se olisi ollut vielä mehukkaampaa, jos olisi ollut uunissa matalammalla lämmöllä.

Ruoka maistui miedolle, mutta hyvälle. Parmesanin ja pinaatin liitto vaan kertakaikkiaan toimii, kerrasta toiseen.
Tämä tahna maistuisi ehkä vielä paremmalta kanan rintafileiden päällä, mutta teki se kauppansa possunkin kera.

tahna:
2 kourallista tuoretta pinaattia
tuoretta basilikaa
2 kevätsipulinvartta
n.50 g sulatejuustoa
n. 1/2 dl parmesan juustoraastetta
oliiviöljyä
1 rkl turun sinappia
1 rkl dijon sinappia
1/2 yksikyntisestä valkosipulista
valkopippuria
suolaa

3 kpl porsaan kyljystä
1 iso purkki herkkusieniä
hillosipuleita

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kana-feta salaatti


Aurinko paistoi ihanasti ja tahdoin ulos syömään!
Tein nopean salaatin mukaani ja lähdin nauttimaan auringosta rakkaiden ystävien kanssa.
Hyödynsin salaattiin pari päivää sitten tekemäni kanaruoan jämät, eli pari rintaleikettä päätyi siis ruokaisan salaatin lisukkeeksi.

Pilkoin kulhoon salaatit, kurkun ja tomaatit. Heitin sekaan oliivit ja fetan, ja leikkasin kanafileet. Viimeistelin salaatin pirskottamalla kastikkeen siihen ja ripottelin päälle vielä parmesan raastetta.

Salaatti maistui kesäsäässä kaikille ja oli ihanan ruokaisa. Parmesan raaste toi kivasti lisämakua vihreään herkkuun.

napolitana salaatti mix
romaine salaattia
pinaattia
tuoretta basilikaa
kurkkua
kirsikkatomaatteja
mustia oliiveja
kanaa
fetaa
parmesan juustoraastetta

salaatinkastike:
oliiviöljyä
sitruunamehua
rajamäen väkiviinaetikkaa
keltaista sinappia ( amerikan tuliainen; yellow mustard )
dijon sinappia
majoneesia
mustapippuria
suolaa

Tallinnan sushit




Eilinen tyttöjen päivämatka Tallinnaan oli ihana ja aurinkoinen. Shoppailun lomassa maistui sushi, kuten lähes aina Tallinnan matkalla. Hyväksi havaittua sushimestaa ei kannata riskeerata ja suunnata muualle..
Vinkiksi siis Tallinnaan matkaajille, www.silk.ee

Listalta kannattaa ehdottomasti tilata ainakin Tempura Makeja.
Niin hyviä! Suosittelen!

Persiljavesi



Nesteet pois ja äkkiä!
Keitä vettä ja kaada se kannuun. Laita veden sekaan tuoretta persiljaa. Nauti kuumana tai jäähdytä vesi ja juo kylmänä janojuomana. Tämä juoma laittaa nestekierron takuuvarmasti liikkeelle ja puhdistaa kehon kuonasta.
Maistuu raikkaalle - tykkään!

Tee persiljapuhdistus noin pari kertaa kuussa.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Pikakanaa



Amerikan herkkujen jälkeen on taas siirryttävä normaaliin ruokavalioon ja unohdettava hiilarit ja rasvaiset eväät.
Ennen juoksulenkkiä oli kuitenkin saatava pikaisesti murua rinnan alle.

Tämä kanaruoka valmistui hetkessä ja maistui ihan ookoolle.

Otin ensin kanaleikkeisiin värin pannulla ja laitoin ne vuoan pohjalle. Heitin pannulle myös kirsikkatomaatti säilykkeen ja tuoreet tomaatit. Lisäsin pinaatin, hillosipulit. valkosipulin, basilikan, herkkusienet ja mausteet. Annoin maustua sen aikaa kun uuni kuumeni kahteensataan.
Kaadoin tomaattisoossin kanojen päälle ja ripottelin päälle reilusti juustoraasteita.
Kana valmistui uunissa 200 asteessa puolessa tunnissa.


5 kanan rintaleikettä
1 prk kirsikkatomaatteja ( säilyke )
1 rasia kirsikkatomaatteja ( tuore )
1/3 pussillista tuoretta pinaattia
basilikaa
hillosipuleita
1 prk herkkusieniä
sitruunapippuria
sitruunamehua
currya
mustapippuria
suolaa
1 iso valkosipulin kynsi
emmental juustoraastetta
parmesan juustoraastetta

New York, New York!











Lomamatka Isoon Omenaan on aina elämys, myös ruoan suhteen!
Hiilariton elämä saikin väistyä kun Amerikan herkut houkuttelivat syömään burgereita ja club sandwichejä.
Muffinssit ja cup caket tyydyin vaan kuvaamaan, mutta eipä voi muuta todeta kun että huh ja ah, mitä herkkuja se maa tarjoaakaan. Onneksi loma kesti vain viikon, koska muuten kiloja olisi päässyt kertymään aikas lailla...

Parhaan burgerin metsästys päätyi Spotted Pig nimiseen ravintolaan, www.thespottedpig.com
Roqueford juustolla täytetty simppeli hampurilainen, täydellinen pihvi ja ohuen ohuet rakuuna-valkosipuli ranskalaiset osuivat ja upposivat. Suosittelen!

Toinen täydellinen ruokaelämys oli Anthony Bourdainin ravintola Les Hallesissa, www.leshalles.net.
Ravintola tarjosi ihanat drinkit, loistavaa palvelua, keskihintaisen ja todella maukkaan ruoan.
Sinisimpukat valkoviinissä ranskalaisten kera olivat täydellinen makuelämys.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Vappu nyytärit Fidellä!




Ilta ihanien ystävien kanssa, hyvää ruokaa, viiniä ja kuohuvaa - täydellistä!
Tässä pari fiilistelykuvaa mitä ihanuuksia Fiden luona oli eilen tarjolla. Kaikki oli niin hyvää.
Kiitän ja kumarran!